Pokemon GO: Ihastuttava, vihastuttava ja liikuttava mobiilipeli


Jaa linkki

Pokemon Go on noussut nopeasti ilmiöksi, jolta ei ole voinut välttyä. Vaikkei peliä olisi pelannut tai edes nähnyt, siitä on varmasti kuulut tai lukenut. Vähintäänkin nähnyt kännykkää tuijottavia massoja kaupungilla. Lähdenkin nyt ehkä hieman erilaisesta kulmasta kommentoimaan peliä, mutta silti tutut asiat nousevat esiin.

Pokemon Go on Niantic Labin toisen mobiilipelinsä, Ingressin, pohjalta rakentama paikkatietoon perustuva ja vähän täydennetyllä todellisuudella flirttaileva peli. Siitä voi tarkemmin lukea muualta, eli en lähde avaamaan sen tarkemmin itse peliä teknisesti tai miten sitä pelataan.

Olen nyt itsekin pelannut sitä siitä lähtien, kun pelin sai ladattua Android-puhelimelle ns. sideloadina, eli Play Storen sovelluskaupan ulkopuolelta. Peli itse tuli suomalaisten saataville parisen viikkoa sitten. Tarkkaa päivää en muista, mutta se ei ole nyt tärkeintä. Olen edennyt pelissä välillä nopeastikin ja välillä vähän hitaammin. Vaihtelevuus on tullut siitä, että mökillä ei paljoa löydy pokestoppeja, gymejä tai pokemonejakaan.

Tulin lasten kanssa mökiltä kaupunkiin käymään pelin suomalaista julkaisua seuraavana viikonloppuna ja lähdimme illalla noin 10km ”pokemon-kävelylle” Vantaalla. Oli jotenkin surrealistista nähdä niin paljon ihmisiä pelaamassa Pokemon GO:ta. Vastaan tuli reippaasti kävellen, kännykkäänsä vilkuilevia kaikista ikäryhmistä. Liikkeellä oli lapsia ja nuoria pienissä porukoissa, oli nuoria miehiä ja naisia porukoissaan, oli perheitä ja oli varttuneempaakin väkeä yhdessä ja erikseen. Kaikilla hymy huulilla ja pokestopeilla iloinen puheensorina täytti ilman. Fiilis oli positiivinen.

Myöhemmin kävimme Lauran kanssa aurinkoisena lauantai-iltana Turussa, Aurajoen rannassa kävelyllä ja pelaamassa peliä. Jokiranta oli täynnä ihmisiä, jopa täydempi, kuin muistelen aikaisemmin vastaavina iltoina olleen. Ihmisiä oli paljon nauttimassa kesäisestä helleillasta, mutta myös todella paljon oli pokemonin metsästäjiä. Jos tarkkoja ollaan, niin jokaisesta porukasta vähintään puolet pelasivat peliä ja käytännössä KAIKILLA joen molempien puolien pokestopeilla oli ”luret” viritetty välillä Tuomiokirkko-Föri. Ehkä pidemmälläkin, mutta tuon välin me kävelimme.

_KAN7353

Teatterisillalla on keskellä pokestoppi ja sen toisella puolella, Läntisellä Rantakadulla on heti kaksi pokestoppia. Illalla näissä kaikissa, kuten muuallakin, oli ”luret” viritetty. Se, mikä oli pysäyttävää, oli ihmisten määrä. Pokemonin pelaajia oli sillalla ja rantakadulla niin paljon, että siitä oli jo hieman haastavaa päästä läpi. Tietty ihmiset tekivät tilaa, mutta se ihmismäärä pokemoneineen oli sellainen, mitä en ole Turussa ikinä nähnyt festarialueiden ulkopuolella. Mikä mahtavinta, fiilis oli positiivinen ja toisille täysin tuntemattomat ihmiset jutustelivat keskenään iloisesti.

Kävimme nyt kuluvalla viikolla, elokuun alussa, taas kävelemässä tuon saman Aurajokirannan reissun, mutta toisinpäin. Mukana oli yksi pelistä innostunut 8v asiantuntija, joka löysi lähes jokaisella pysähdyksellä juttukaverin Pokemoneihin liittyen. Lisäksi aikuisempaakin seuraa löytyi, kun kävelimme yhden äiti-poika peliyksikön kanssa samaa matkaa pätkän jokivartta. Juttu kulki pokemoineista yleisempiin asioihin ja hauskaa oli.

Tällä toisella jokivarren kierroksella huomioin myös sen, että kun poksuhuuma on hieman hellittänyt pahimmasta innostuksesta, löytyy silti paljon innokkaita pelaajia, jotka kävelevät pitkiäkin reittejä pokemonien ja pokestoppien perässä. Huomion arvoista oli myös se, että moni teki muutakin, kuin tuijotti kännykkäänsä. Oli hyvinkin yleistä, että pelailijat gymin valloituksen lomassa vain istuivat ja katselivat maisemia, veistoksia ja kaupungin kuhinaa, jutellen pokemonin ulkopuolisista asioista kavereiden, tai uusien tuttavuuksien kanssa. Peli siis liikuttaa fyysisesti ja vie pelaajia erilaisten nähtävyyksien äärelle. Mielestäni se on jo suuri saavutus, kun katse nousee pelistä nauttimaan Suomen Joutsenesta tai Turunlinnasta, vaikka katse myöhemmin palaakin peliin ja kävely jatkuu.

Pokemonin ilon on myös muutama kahvila- ja ravintolayrittäjä löytänyt. Vaikka jossain näkyykin mainoskylttejä, joihin on kirjoitettu jotain vitsikästä pokemoneilun vastaista tms. tekstiä, niin positiivisesti ilmiön ottaneet yrittäjät varmasti saavat enemmän liikevaihtoa. Esimerkiksi Korppoossa DAG-15:sen edessä on kyltti, että kuppilasta saa alennusta ja/tai jotain ekstraa, kun näyttää kassalla napanneensa pihalta pokemonin.

Muutamat kahvilat ja terassit myös ovat ottaneet ilon irti läheisistä pokestopeista. Ei ole yksi, eikä kaksi, jotka esim mainostavat laittavansa ”happy hourin” ajaksi luret lähimpiin pokestoppeihin. ”Ota kahvi, kalja ja kakkupala samalla, kun poksuttelet” on se ajatus tuossa takana. Vaikka moni jääkin ravintolan ulkopuolelle, se varmasti auttaa varttuneemman pelaajakunnan houkuttelemisessa. Lisäksi on aina hyvä juttu, jos ravintolan kulmilla on kuhinaa.

PANO #1

McDonalds on ensimmäinen kaupallinen kumppani pelin sisällä, eli näillä näkymin jossain vaiheessa McDonaldsin purilaispaikat, ainakin amerikassa, tulevat olemaan pokestoppeja ja/tai gymejä. Tällainen pelipaikkojen ostaminen tulee varmasti olemaan tulevaisuuden juttu niin Pokemonissa, kuin sitä seuraavissa kopioissa ja kilpailijoissa. Myös muunlaista sisällön ja paikan ostamista on varmasti tulossa. Miksei tiettyjen pokemonien ostamista, eli tiettyjä poksuja ilmestyy maksetuissa paikoissa enemmän. Kaikki on mahdollista ja näen paljon muutakin kaupallisesti hyödynnettävää, joka voisi peliin tuoda lisää pelaajille, eikä vain lisätä mainoksia pelin käyttöliittymää kauhistamaan.

Ai niin, peli kuulemma on jo eniten vuorokaudessa liikevaihtoa sovelluskaupassa tuottava, noin 10 miljoonaa dollaria päivässä. Jo sillä tehdään isoa tiliä, mutta ne isot rahat ovat niissä mielenkiintoisissa peliä rikastuttavissa sponsoroiduissa sisällöissä. Niitä odotellessa, taidan lähteä kävelylle. On 5km ja 10km munat hautumassa.

/Karri


Jaa linkki

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.