Pipeltämisen jalo taito


Jaa linkki

10831847_884527114911437_1889965785_nOlen pitkään halunnut kiteyttää erään asian sanoiksi, mutta en ole osannut enkä uskaltanutkaan. Kyseessä on nimittäin kanssasisariani kritisoiva asia, jota en ole oikein osannut pukea sanoiksi. Eilen juttelimme asiasta taas Karrin kanssa. Hän on kuullut marmatukseni aiheesta aiemminkin ja sanoi asiaan liittyen jotain, minkä ansiosta rohkaistun nyt tekemään asialle jotain.

Ennen ”hyökkäystä” kanssasiskojeni kimppuun haluan kuitenkin sanoa, että tämä asia on vain ja ainoastaan feministisen naisen oma henkilökohtainen näkemys siitä, miksi naisyrittäjyys ei tunnu oikein nousevan sille tasolle mille se kuuluisi. Tällä kirjoituksella en halua väheksyä tai paheksua toisten yrittämistä, vaan haluan nostaa esiin ilmiön jota en oikein ymmärrä itse, vaikka nainen ja yrittäjä olenkin.

Pipeltäminen, piipertäminen, nysvääminen, nippelöiminen. Nämä ovat sanoja, jotka liitän vahvasti moniin naisvaltaisiin yrityksiin joissa yksi tai kaksi naista tekevät, usein johonkin ulkonäköön tai kauniisiin esineisiin liittyvästä harrastuksestaan yrityksen. Usein eletään miehen siivellä ja saadaan itselle vähän taskurahaa toiminimen kautta, tai jopa ilman toiminimeä. Tehdään jotain kivaa ja kaunista, jota myydään sitten ystävämyyntinä alle alvirajan ja ollaan niin yrittäjiä, niin yrittäjiä.

Minusta tämä a) vääristää markkinoita niiltä, jotka oikeasti haluavat elää yrityksellään ja b) on hyvin huono asia tasa-arvonäkökulmasta. Eikö meistä naisista tosiaan ole muuhun, kuin näpräämiseen ja pipeltämiseen?

En varmasti ole oikea ihminen kommentoimaan tätä asiaa. Itsekin elän tällä hetkellä todella niukasti yritykseni tuloilla ja taistelen jatkuvasti toimeentuloni puolesta. Siitä huolimatta olen yli viisi vuotta tavoitteellisesti kehittänyt verkostojani, ammattitaitoani ja yrittäjyystaitojani siihen suuntaan, että minusta jonain päivänä (tänään koen olevani jo aika pitkällä) voisi joku nuori nainen pitää hyvänä roolimallina – haluan seistä omilla jaloillani ja olla asiantuntija, ennemmin kuin ”naisyrittäjä” siinä merkityksessä miten monet sen näkevät ja tekevät.

Eilen taas seurasin erästä keskustelua yhdessä naisyrittäjyysryhmässä Facebookissa. Yksi yrittäjä valitteli uusia säästöjä ja päivitteli, että maksaa veroja tässäkin kuussa kymmenkertaisen määrän siihen nähden, mitä saa nostaa palkkaa. Palkaksi hän mainitsi 1500 euroa. Tästähän muutamat kanssasisaret innostuivat, että tuohan on korkea palkka ja ei tässä muutkaan elä kroisoksina, että kyllähän tuollaisia palkkoja lähihoitajat ja siivoojatkin saavat. Joku totesi, että voi vain unelmoida moisesta palkasta yrityksestään.

Tämä pisti vihaksi. Okei, lähihoitajan ja siivoojan palkka on myös paska, mutta ei se 1500 euroa yrittäjällekään ole iso raha kuukaudessa. Varsinkaan kun hän vastaa omasta yrityksestään, kantaa yrityksen riskit henkilökohtaisesti, ja tässä kyseisessä tapauksessa vastaa myös kolmen muun toimeentulosta. Lisäksi hän ei ollut viime kuussa nostanut mitään palkkaa ja niin poispäin. Minkä ihmeen takia naisyrittäjä ei saisi toisten naisyrittäjien mielestä tienata rahaa? Eikö se olisi hieno asia jos joku meistä saisi vähän enemmän palkkaa? Pitääkö tuolla lailla mollata toista kanssayrittäjää ja kanssasisarta? Jos ei suoda toiselle menestystä, ei sitä taatusti itsekään ansaitse!

No, nyt lähti vähän sivuraiteille tämä homma, mutta minun pointtinani on se, että pipellysyrittäminenkin pitäisi nostaa sille tasolle, että sillä voidaan elää ja mielellään kasvaakin. Minusta kunnianhimo puuttuu monilta pipeltäjäyrittäjiltä kokonaan. Jos kerran tykkäät sisustustarvikkeista, niin lähde tekemään sitä hommaa kunnolla – älä vain taskurahaa varten. Jos tykkäät tehdä koruja, tee se kunnolla. Älä tyydy elämään toisen siivellä ja hankkimaan vähän taskurahaa. Arvosta omaa työtäsi ja luomuksiasi edes sen verran, että hinnoittelet ne niin, että niitä myös muutkin osaavat arvostaa oikeana työnä, luovan mielen tuotteena josta kannattaa maksaa.

Minua kiinnostaisi nostaa esiin tällaisia menestyviä yrittäjiä, jotka ovat lähteneet ehkä liikkeelle omasta harrastuksesta, mutta onnistuttu silti nostamaan yritys kannattavaksi. Tätä ideaa vähän hahmottelemmekin täällä Karrin kanssa paraikaa. Tuleeko siitä sitten kirja vai sarja haastatteluja videomuodossa, se on vähän vielä auki.

Minä en halua elää mieheni siivellä. Minusta ei kenenkään naisen pitäisi olla riippuvainen miehensä tai naisensa tai vanhempiensa tuloista – ainakaan pitkää aikaa, toki välillä jousto suuntaan jos toiseen on hyvä asia. Ja sama pätee tietenkin myös toisinpäin.

Kiitos ja anteeksi. Nyt saatte ristiinnaulita minut. Olen puhunut.

Laura


Jaa linkki

11 kommenttia

  1. Heippa, hyvä kirjoitus 🙂 ! Kirjoittelin siinä FB yrittäjäkeskustelussa myös ;). Sen verran vielä, että lähihoitajan palkka ei ole 1500 vaan vähintään 1900-2100 😉 Siistijöiden palkoista en muualta tiedä kuin oman yrityksen palkoista ja ne ovat myös 1900-2100 luokkaa + lakisääteiset lisät = 2200-2400 €/kk 😉 el iaika reilusti enemmän, kuin keskustelussa mainittu 1500 €, jonka keskustelun aloittanut yrittäjä saa käteen 🙂

    Vastaa
  2. Puhut asiaa!

    Tekemällä määrätietoisesti voi menestyä tai ”epäonnistua”. Mutta haluan miettiä enemminkin ongelmat eivät ole rankaisuja meille, vaan silloin pitää etsiä vaihtoehtoinen tie jos se yksi toimi, mutta ei kannata hypätä ojaan virran vietäväksi.

    Itselleni tämä lähti harrastuksesta, tavallaan halusin koko ajan tästä työpaikan itselleni ja nyt olen sen saanut. Ennen toiminimen perustamista olin osuuskunnan kautta ja nyt olen vuoden verran omalla toiminimellä. Tämä ei ole mitään näpertelyä, tämä ei ole mikään harrastus, tämä on raakaa bisnestä ja tulevaisuuteni on kiinni tästä. 🙂

    Vastaa
    • Joo, siinä just mielestäni se juju – jos ruvetaan ottamaan rahaa jostain, niin se muuttuu jonkinlaiseksi yritystoiminnaksi. Siinä vaiheessa minusta pitää joko heittäytyä siihen hommaan kunnolla tai sitten ei ollenkaan. Tietenkin jos voi, niin voi testata alkuun markkinoita pienimuotoisesti. Mutta monet vaan ikäänkuin rahoittavat harrastustaan näillä jutuilla, ja siinä vaiheessa homma menee minusta pieleen pahemman kerran.
      Kyllä olen itsekin ollut paljon osa-aikaduuneissa sen vuoksi, etten ole saanut tarpeeksi tuloja tästä työstäni ja olen ollut talolainan ja lapsen kanssa yksin. Mutta tässä vaiheessa, kun teen tätä täysillä ja kokopäiväisesti, niin näen sen hyvin kirkkaasti, että yritystä harvemmin saa pyörimään sillä menetelmällä.

      Vastaa
  3. Sama oman työn aliarviointi näkyy usein myös muuten työnhaussa: naisella on erittäin usein vastaavaa miestä noin 1000 EUR/kk alempi palkkatoive.

    Vastaa
  4. Hyvä kirjoitus! Kaikki tämä on itseäkin harmittanut näissä naisyrittäjyys, yrittäjänainen, yritä nainen -kuvioissa. Vähään tyytyminen, kärsimyksellä mässäily ja myös toisten vetäminen samaan suohon. Yrittäminen on maailman vaikein ammatti ja vähän sinnepäin yrittelemällä ei pärjää. Toimin kauneudenhoitoalalla ja.. Noh, juuri tätähän se on. Ei edes haluta menestyä vaan tyydytään nippanappa kärvistelyyn. Tavoittelen tähtiä vaikka usein ahteri viistää kanervikkoa.. Yritän oppia ja tehdä eri tavalla jos en ole onnistunut jossain.

    Vastaa
  5. Erittäin hyvä kanta ja kirjoitus! Nokka ja pokka pystyyn vaan itsekullekin. Olet NIIN oikeassa!

    Vastaa
  6. Kyllä, minunkin mielestäni 1500 on aika vähän siitä työstä mitä yrittäjä tekee. Tavoitteet korkeammalle. Keskipalkkakin taitaa olla yli 3000. Jatkuvasti pitäisi löytää keinoja tienata enemmän vähemmässä ajassa. (Ketään tietenkään sortamatta riistämättä ja orjuuttamatta, tiedän että tämä heti tulee mieleen ihmiselle, joka ei ole yrittäjä). Eikä saa tuomita toisia siitä että haluaa tienata elantonsa. Hyvä kirjoitus!

    Vastaa
  7. Bra skrivet. Tyvärr är kvinnor ofta själva orsaken till vår dåliga lön och inte är vi heller bra på att skryta på oss själva och vårt kunnande.

    Vastaa
  8. När du skriver ”naisyrittäja” tänkte jag på samma diskussion om ”naispappi”. Man är kvinna och företagare eller präst och man är det oberoende av det andra. Man hör ju aldrig uttryck som ”miesyrittäjä” eller ”miespappi”…
    Bra skrivet och det är alldeles sant att vi kvinnor ofta har svårare att prissätta vårt kunnande tillräckligt högt.

    Vastaa
  9. Jättebra skrivet Laura! Just de här sakerna diskuterade vi häromdagen med en annan även om det var från en lite annan vinkel. Det ska gå att leva som företagare! Även om du är kvinna och bor i Finland… vi har lite samma syndrom här hos oss som i Australien ”The Tall Poppy Syndrome” dvs att du ska inte få sticka ut för mycket för du får du skit på dig. Och det gäller framförallt det som vi förknippar med framgång och synlighet och pengar. När jag själv startade min företag vid sidan om (har ett heltidsjobb) var min första idé att ha en sorts mentorprogram kring pengar och kvinnor 🙂 kanske jag inte var helt ute och seglade…

    Vastaa
    • Knappast är du ute och cyklar! Tycker det behövs olika varianter av stöd för att få ”bukt på detta”. Själv önskar jag att vi själva tog oss mer på allvar och inte tänkte det så småskaligt, utan skulle sätta ordentliga, hårda målsättningar som vi skulle börja jobba aktivt för. Inte nöja oss med smått och fattigt, även om det i början kunde vara det (i ännu större skala än om man tar det på skoj). Själv sitter jag och funderar på ett rätt så litet lån jag borde ta som kunde ändra allting. Det krävs resurser då man vill växa och då måste man bara våga ta steget ut. Vi borde sluta vara fega och sätta hela hjärtat in i våra företag, tror jag att lösningen kunde vara för många.

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.