Mitä me duunataan?


Jaa linkki

Seisomme tällä hetkellä Lvngroomissa käytännössä kolmella jalalla, tukipilarilla: some-koulutukset ja -kurssit ovat edelleen tärkeä osa toimintaamme, lisäksi tuotamme sisältöä lehtiin suomeksi ja ruotsiksi – tekstiä ja kuvia, sekä tuotamme suunnitelmia ja sisältöä asiakkaillemme sosiaaliseen mediaan kuukausiperiaatteella.

Tämä viimeisin ”jalkamme”  on se kiinnostava juttu. Vaikka kuinka kouluttaisin yrityksiä ja organisaatioita toteuttamaan itse sosiaalisen median visioitaan, kaikki eivät siihen tule kykenemään. Ongelmana voi olla monia eri asioita – aika ei riitä, vaikka tietotaitoa olisi, tai sitten ei asia kiinnosta tarpeeksi tai sitä ei vaan kertakaikkisesti osata tehdä hyvin. Näissä tilanteessa autan mielelläni. Alkuun tarvitaan pikkuisen isompi panostus, mutta sen jälkeen voidaan sopia esimerkiksi kahdesta tunnista viikossa. Sillä saa jo tehtyä aika paljon, kunhan suunnitelma on ensin muotoiltu hyvin.

En tiedä tuleeko tämä olemaan sosiaalisessa mediassa trendi, että palveluita ostetaan ulkopuolelta. Mutta sen tiedän kokemuksesta, että tämä ei tule toimimaan, ellei kommunikaatio ja luottamus ole huipussaan asiakasyrityksen ja sisällöntuottajan välillä. Ensin pitää paneutua asiaan, alaan ja yritykseen kunnolla, ennen kuin voidaan saavuttaa sellainen some-jalanjälki mihin kaikki ovat tyytyväisiä.

Pitänee tässä välissä myös huomauttaa, ettei kaikkea voi eikä missään nimessä kannata ulkoistaa, vaikka olisi kuinka tahansa kiire työpaikoilla. Verkostot jotka minä luon, ovat minun verkostojani. Eli verkostoituminen pitää hoitaa aina itse, tästä olen täysin varma. Mutta tiedotus, yhteisöllistäminen, herätteleminen – muun muassa näihin meillä on hyvät keinot mikäli tarvitset apua somen valjastamisessa.

Ja usein asiakas huomaa pikkuhiljaa haluavansa itse hoitaa jotkin asiat, ja jättää toiset meidän tehtäväkseni. Silloin leikkisästi saattohoidoksikin kutsuttu malli toimii oikein hyvin. Ensin minä hoidan jonkin aikaa sisällön tuotannon. Sitten asiakas ottaa pikkuhiljaa yhä enemmän vastuuta siitä, ja lopuksi minä vain valvon, että homma toimii ja asiakas muistaa ne keskeisimmät asiat joita somessa pitäisi muistaa.

Tätä konseptia olemme hiomassa nyt toimivaksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä minulla on jo buukattu yhden päivän tunnit kokonaan mutta toinen mokoma mahtuisi vielä kalenteriini. Eli jos tämä kuulostaa kiinnostavalta, niin otapa yhteyttä. Laitetaan somehommat kuntoon!

Laura
050 555 9292
laura.johansson@lvngroom.fi

 


Jaa linkki

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.