Lvngroomin kuulumiset


Jaa linkki

Long time no see, vai miten se menee? Lvngroomin blogiin ei ole kukaan kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä johtuu erinäisistä kiireistä ja työkuvioista, mitä meillä itse kullakin on ollut. Mutta nyt pistetään blogi taas rullaamaan.

Tällä hetkellä Lvngroom pyörii lähinnä Paraisilta käsin Lauran toimesta. Miia on töissä Kalevalla Oulussa ja Hannu asekauppiaana, hänkin toimii Oulusta käsin.

Minä, Laura, olen tässä kuluneen vuoden aikana kehittänyt itseäni erinäisissä töissä, niin Lvngroomin, kuin muiden työnantajien leivissä. Koulutuksia meillä on harvakseltaan, ja asiakkaat ovat olleet järjestäen erittäin tyytyväisiä. Joten jos sosiaalisen median koulutustilaisuuksia suunnittelette hankkivanne, ottakaa ihmeessä yhteyttä minuun.

Tutustuin 8 kuukauden ajan hankkeiden ja yliopistojen ihmeelliseen maailmaan, kun olin mukana eräässä kiinnostavassa projektissa Åbo Akademin Arbetsforumissa. Lähde työelämään -hankkeessa pyrittiin nostamaan yliopistojen työelämäyhteyksiä todelliseen arvoonsa, ja opettamaan kädestä pitäen miten yliopistojen kannattaa näitä yhteyksiä luoda ja vaalia.

Luonnollisesti toin Åbo Akademin osahankkeeseen monipuolisesti omaa osaamistani, ja samalla imin kaiken tiedon mitä pystyin työelämäpalveluista, mikä on Arbetsforumin pääasiallista toimintaa. Nyt voin kirkkain silmin kertoa, että osaan todella paljon siitä, miten sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää niin rekrytoinnissa, kuin työn etsimisessäkin (tai siis oman brändinsä rakentamisessa). Tästäkin luennoin mielelläni, mikäli kiinnostusta aiheeseen löytyy. Pääsin Åbo Akademin Arbetsforumin lisäksi tutustumaan myös Turun Yliopiston Rekryyn, joka toimii tiiviissä yhteistyössä Arbetsforumin kanssa.

Pääsin tutustumaan Lvngroomin kautta myös kunnalliseen kehitykseen. Paraisilla on käynnissä hanke, prosessi, joka pyrkii herättämään nuukahtanutta keskustaa (Malmia) henkiin. Pääsin mukaan hankkeeseen siten, että osoitin kiinnostukseni aiheeseen ja kerroin sosiaalisen median vahvuuksistani ja markkinointitaustoistani. Itse hankkeeseen en päässyt mukaan, vaan sitä hoitaa kokenut kehäkettu Folke Pahlman, mutta minä järjestin yhdessä ”johtoryhmän” kanssa kick-off-seminaarin, jossa kuultiin mm. inspiroivaa Cristina Anderssonia kaksikielisesti, Ammattikorkeakoulu Novian opiskelijoiden loistavia ideoita keskustan kehittämisestä ja järjestettiin luova työpaja, jossa ideoitiin villisti ja vapaasti mitä keskustaan tarvittaisiin. Tämän jälkeen minua pyydettiin vielä johtoryhmään, joka toimii Folke Pahlmanin tukijana. Meillä on kokouksia muutaman kerran kuukaudessa, ja voin sanoa, että meillä on tulevaisuudessa todellinen elävä keskusta täällä Paraisilla.

Toinen ala, johon olen jo hieman aiemmin tutustunut, mutta jossa pääsin vihdoin näyttämään kynteni oikein kunnolla on printtimedia. Olen jo aiemmin tehnyt satunnaisesti keikkaa Paraisten paikallislehdelle, ja nyt minua pyydettiin kesätoimittajaksi heinäkuun ajaksi. Toimittajana oleminen ei sinänsä ole vaikeaa, jos osaa kirjoittaa ja kiteyttää asiat, mutta minua pyydettiin vastaavaksi toimittajaksi, joka itsenäisesti hoitaa lehden alusta loppuun (olin ainoa toimittaja koko lehdessä). Minä haasteita rakastava hippityttönen tietysti tartuin syöttiin, ja niin alkoi todella mielenkiintoinen ja opettava kesätyö. Pääsin paitsi suunnittelemaan sisällön itse, myös mukaan taittotyöhön (olen pitkään halunnut oppia käyttämään InDesignia, nyt opin ainakin perusteet). ”Sikälimikäli” jollain oli jotain mutistavaa siitä, että otetaan täysin vihreä aloittelija tekemään paikallislehteä kuukauden ajaksi, kun vielä kesäasukkaatkin lukevat lehteä, niin kuulemma ensimmäiset lehdet osoittivat minun tehneen hyvää työtä. Hyvä niin, viihdyin todella mainiosti työssäni, jossa sain toteuttaa itseäni monipuolisesti (sisällön suunnittelu, haastattelut, onnistuneet kuvat ja tekstit suomeksi ja ruotsiksi, kokonaisuuden hahmottaminen). En tiedä mitä kuvioita vielä keksitään, mutta uskon yhteistyön olevan mahdollista myös tulevaisuudessa.

Heinäkuun jälkeen otin viikon lomaa (pidin kaksi viikkoa lomaa tänä kesänä, ehkä pari lisää olisi ollut tarpeen, mutta näillä mennään). Sen jälkeen potkaisin Lvngroomin käyntiin taas tosissani pitkän hiljaiselon jälkeen. Yllätyksekseni heti alusta saakka on ollut yllättävän hyvä ”pössis”. En nyt väitä rikastuvani tällä työllä vielä pitkään aikaan, mutta sanotaanko näin, että ihan heti en lähde etsimään uutta osa-aikatyötä jostain muualta, jos tämä positiivinen kehitys jatkuu tätä rataa.

Tällä hetkellä siis Lvngroom toimii Paraisilta käsin, minulla on toimisto Kauppiaskatu 18:ssa, Verkkokankaan yläpuolella. Teen yhteistyötä monien eri tahojen kanssa, eli kaikki sosiaaliseen mediaan ja nettisivuihin liittyvää toteutamme ilomielin. Uusin aluevaltaus on vähän vaativammat nettisivut, jota pilotoimme yhteistyökumppanin kanssa paraikaa. Meillä on todella taitava graafikko, joka toteuttaa upeita ja moderneja kokonaisuuksia räätälöidysti asiakkaalle.

Muita juttuja, joita mielellään teen ovat sisällöntuotantoon liittyvät toimeksiannot. Eli teen haastatteluja ja kirjoitan juttuja, otan tarvittavat kuvat ja hoidan asian ammattimaisesti, kuten vapaa toimittaja tekee. Lisäksi sosiaalisen median koulutukset ovat olleet järjestäen erittäin onnistuneita. Toteutan koulutukset siten, että kaikki saavat irti paljon, niin aloittelijat kuin kokeneet käyttäjätkin.

Kaikki nämä palvelut tarjoan molemmilla kotimaisilla, sekä tarpeen tullen voin luennoida ja kouluttaa myös englanniksi.

Sydäntäni lähellä on mediakasvatus, miten sosiaalisessa mediassa käyttäydytään, miten luodaan se oma brändi ja miten sosiaalista mediaa parhaiten hyödynnetään. Mielellän kouluttaisin koululaisia, opettajia ja vanhempia mediakasvatuksessa ja mediatietämyksessä. Tämä on alue, joka usein unohtuu kouluilta ja vanhemmilta, mutta mikä olisi todella tärkeä oppia (ymmärtämään).

Tästä tämä taas lähtee! Tervetuloa käymään toimistolla! Ja minä olen myös erittäin mobiili, eli voin hyvin tulla moikkaamaan sinua toimipisteessäsi, jos se tuntuu helpommalta.


Jaa linkki

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.